keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kesäkurpitsa-paprika-kirsikkatomaattipiirakka

Suolaiset piirakat ovat käteviä, sillä yhdestä piirakasta syö monta kertaa. Tänään kokeilen Syömisen iloa-blogissa ollutta reseptiä mukaillen elämäni toista raakapiirakkaa, joista ensimmäinen meni lievästi sanottuna päin peetä... Epäonnistumisesta saan syyttää täysin itseäni, sillä unohdin piirakan "hieman" liian kauaksi aikaa pakkaseen jähmettymään. Tänään en ota sitä riskiä, että näin kävisi uudelleen, joten jähmetän piirakan jääkaapissa, vaikka siihen menisi sitten hieman kauemmin aikaa. Pakkastouhuiluissa on se huono puoli, että mikäli unohdat ruoan liian pitkäksi aikaa pakkaseen, se jäätyy. Viimekertaisen piirakan kanssa kävi juurikin näin ja piirakka tuli täysin mauttomana ulos pakkasesta. Siis oikeasti - se ei maistunut enää MILTÄÄN.

Jeps, mutta sen pitemmittä puheitta

Kesäkurpitsa-paprika-kirsikkatomaattipiirakka:

Pohjaa varten tarvitset:

  • pähkinöitä (tänään parapähkinöitä) tai manteleita tai molempia niin paljon, että vuoan pohja peittyy, kuten oheisessa kuvassa
  • 2 rkl kaakaovoita

Ajele nämä monitoimikoneella sileäksi ja painele vuokaan, kuten kuvassa alla.


Täytteeksi laitoin tänään tällaista, mutta voit kokeilla omia variaatioita omien mieltymyksiesi mukaan:
  • 3 dl kesäkurpistakuutioita (yksi kesäkurpitsa)
  • 2 dl pähkinöitä (tänään parapähkinöitä)
  • 1 punainen paprika, josta puolet blenderiin ja puolet pilkottuna blendatun täytteen joukkoon
  • 5 kpl kirsikkatomaatteja
  • yhden sitruunan mehu
  • 0,5 - 1 tl ruususuolaa
  • 1 dl kaakaovoita
Ajele muut aineet blenderissä tai monitoimikoneessa tasaiseksi ja lisää sulatettu kaakaovoi ajon aikana joukkoon. Kaada kulhoon, lisää pilkottu puolikas paprika ja sekoita. Täytä piirakka ja halutessasi koristele pinta vaikka leikatulla ruohosipulilla. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään tunti.



3 kommenttia:

  1. Sen verran kyllä näin maistettuani muuttaisin reseptiä, että ehkäpä puolikkaan sitruunan mehu riittää ja seuraavalla kerralla taidan kokeilla kesäkurpitsan kanssa kaalia tai kiinankaalia, sillä ainakin tuo paprika on niin voimakkaan makuinen, ettei piirakka paljon muulta maistukaan.

    Try and error, eiks je? :)

    VastaaPoista
  2. Nyt mä tiedän, mitä teen viikonloppuna!

    Heitin sulle pienen haasteen. Käy katsastamassa se täällä, jookos:)

    http://patasydankattila.blogspot.fi/2013/04/jotain-ihan-randomia.html

    VastaaPoista
  3. Hih, kiitos haasteesta Pauliina! Otan sen ilomielin vastaan. :)

    VastaaPoista